Kaikki isät eivät voi tehdä kuten Gordie Howe ja pelata samassa NHL-joukkueessa omien poikiensa kanssa. Mutta kenties toiseksi paras vaihtoehto isälle on päästä valmentamaan poikaansa. Tänä vuonna tämä ilo on kohdannut Ranskan, Tanskan ja Kazakstanin joukkueita. Ranskan pelaajia valmentaa Philippe Bozon, ja pelaajista Tim ja Kevin ovat hänen poikiaan. Tanskan valmentaja Heinz Ehlersin poika on pelaaja Nikolaj. Kazakstanissa taas samaa perhettä ovat Yuri ja Nikita Mikhailis. Tälläinen tilanne on harvinainen ja jännittävä, ja jää varmasti muistiin koko elämän ajaksi.
Philippe Bozon valittiin IIHF Hall of Fameen vuonna 2008, loistavan kansainvälisen pelaajauran jälkeen. Urallaan hän oli edustanut maailmanmestaruuskisoissa kahdeksan kertaa, ja olympialaisissa neljä. Hän pelasi näissä tapahtumissa yhteensä 60 peliä, keräsi 49 pistettä, ja häntä pidetään vielä tänäkin päivänä yhtenä kaikkien aikojen parhaista ranskalaisjääkiekkoilijoista. Näin ollen ei ollut lainkaan yllättävää, että hän halusi myös valmentaa maajoukkuetta. Tämän hän teki ensimmäistä kertaa vuonna 2019, ja joukkueessa olivat myös hänen poikansa.
Tim Bozon syntyi St. Louis’ssa vuonna 1994, hänen isänsä pelatessaan NHL:ssä Bluesissa. Philippe oli ensimmäinen Ranskassa harjoitellut pelaaja joka pääsi etenemään näin pitkälle. Tim taas värvättiin Montreal Canadiensiin. Hänen uraansa hidasti vakava sairastuminen, mutta hän toipui täydellisesti, ja pelasi WHL:ssä ja pienemmissä ammattilaisliigoissa Yhdysvalloissa, kunnes vakiinnutti asemansa Sveitsissä. Hän pelasi ensimmäisessä maailmanmestaruusturnauksessaan vuonna 2013, ja uudestaan kolme vuotta myöhemmin. Vuonna 2019 hän pääsi jälleen mukaan maajoukkueeseen, tällä kertaa isänsä valmennettavaksi.
Kevin on vuoden nuorempi kuin Tim. Hän syntyi Ranskassa, ja muutti teini-ikäisenä Sveitsiin luodakseen uraa jääkiekkoilijana. Siellä hän on edelleen. Hän on pelannut useissa joukkueissa vuosien varrella, viimeisimpänä Winterthurissa. Tänä vuonna hän tekee maajoukkuedebyyttinsä, luistellen veljensä rinnalla isänsä ohjauksessa.
”Koitan ajatella isääni vain yhtenä valmentajista täällä, ja uskon että hän tekee samoin – olen vain yksi pelaajista”, Kevin sanoi. ”Ajattelen sen olevan reilua myös muille pelaajille joukkueessa. Hän oli valmentajani myös junior-tasolla, joten hänellä on paljon kokemusta. Puhumme jääkiekosta paljon kotona, mutta kun olemme täällä, hän on ainoastaan valmentajani. Se auttaa minua myös, että hän ja veljeni ovat samassa joukkueessa. Puhumme paljon; yövymme yhteisessä hotellihuoneessa, joten olemme paljon yhdessä. Olen tosi onnellinen.”
Heins Ehlersin ja hänen poikansa Nikolaj’n polut eivät olleet kohdanneet jääkiekon merkeissä ennen tätä vuotta. Nikolaj pelasi 2016 ja 2017 maailmanmestaruuskisoissa, mutta hänen isänsä aloitti valmentamisen vasta vuonna 2019, ja oli samoissa tehtävissä jälleen 2021. Tänä vuonna planeetat olivat kohdallaan, ja poika luistelee isänsä valvomana.
Nikolaj’lla oli hieman erilainen näkökulma valmennussuhteeseen ja sen merkitykseen: ”Kyse ei ole pelkästään isäni vuoksi pelaamisesta”, hän kertoo. ”Kyse on Tanskan maajoukkueen hyväksi pelaamisesta. Se on jotain, josta olet aina ylpeä, maasi joukkueessa maailmanmestaruuskisoissa kilpaileminen. Joten se on hyvin jännittävää ja erityistä.”
Kolmas isä-poika yhdistelmä löytyy Kazakstanista, jossa Yuri Mikhailis on ollut valmentajana viime vuodesta lähtien. Hänen 26-vuotias poikansa, Nikita, taas on pelannut joukkueessa sekä viime että tänä vuonna.
Ehkä tunnetuin isä-poika yhdistelmä maailmanmestaruuskisoisssa oli Kent Forsberg ja hänen poikansa, Peter. Kent valmensi Tre Kronoria kolme peräkkäistä vuotta, 1996-98, ja vuonna 1998 Peter pääsi pelaamaan joukkueeseen isänsä valmennukseen. Peterillä oli ollut hyvä vuosi Colorado Avalanchessa, jonka aikana hän kerrytti 91 pistettä 72 pelistä. Colorado kuitenkin hävisi ensimmäisen Playoff-kierroksensa Edmontonille seitsemän pelin aikana. Peter nousi lentokoneeseen ja saapui Sveitsiin maailmanmestaruusturnaukseen. Hän laittoi samantien tuulemaan, tehden 11 pistettä seitsemässä ottelussa, saaden IIHF:n parhaan hyökkääjän palkinnon, ja johtaen joukkueensa aina kultamitaliin asti. Kertaluonteinen tilanne, mutta sitäkin ikimuistoisempi!
Herbert Pock pelasi monta vuotta Itävallan maajoukkueessa. Huipputasolla hän pelasi kolmissa olympilaisissa (1976, 1984, 1988) muttei koskaan maailmanmestaruusturnauksessa. Hän kuitenkin valmensi miesten MM-joukkuetta kolmen vuoden ajan, 2003-2005. Herbertin poika, Thomas, seurasi isänsä jalan jäljissä, ja jatkoi sitten vielä vähän pidemmälle. Itävallassa syntynyt Thomas oli kunnianhimoinen jo nuorena, ja lähti teini-ikäisenä pelaamaan yliopistokiekkoa Yhdysvaltoihin, Massachusetts-Amherstiin. Vaikka häntä ei koskaan varattu, hän allekirjoitti sopimuksen Rangersin kanssa ja pelasi 118 NHL-ottelua Sinipaidoissa, ja myöhemmin kilpakumppani New York Islandersissa. Thomas pelasi myös viidessä maailmanmestaruusturnauksessa, joista kolmessa valmentajana oli hänen isänsä. Niissä otteluissa joukkue sijoitukset olivat 10., 11., ja 16., mutta isälle ja pojalle se oli erityistä aikaa.
Kopitarin nimi herättää kunnioitusta Slovenian jääkiekkopiireissä. Isä Matjaz oli tunnettu maajoukkuepelaaja Jugoslaviassa, mutta hänen poikansa Anze on vieläkin ikonisempi. Matjazilla oli erinomainen ura ensin liigajoukkue Jesenicessa, ja sen jälkeen maajoukkuevalmentajana vuosina 2011-2015, mukaanlukien kolmissa maailmanmestaruuskisoissa ja vuoden 2014 olympialaisissa.
Anze syntyi vuonna 1987, ja muutti Ruotsiin kehittyäkseen pelaajana. Sieltä hänen uransa lähti nousuun, ja hän päätyi NHL:ään Los Angelesiin. Olisi vähättelyä kutsua häntä Slovenian historian parhaaksi pelaajaksi. Viisi vuotta Anzea nuorempi Gasper pelasi myös Ruotsissa, ja sen jälkeen useita kausia ECHL:ssä. Pojat eivät koskaan pelanneet kansainvälisellä tasolla yhdessä, mutta Gasper pelasi isänsä valmennuksessa vuoden 2013 MM-kisoissa, ja Anze kaksi vuotta myöhemmin. Anze ja Matjaz olivat yhdessä mukana myös vuoden 2014 olympialaisissa.
Hossan nimi Slovakiassa merkinnee samaa kuin Kopitarin nimi Sloveniassa. Frantisek Hossa pelasi Dukla Trencinissä entisessä Tshekkoslovakiassa, mutta kasvatti myös kaksi täysiveristä kiekkoilijaa, poikansa Marcelin ja Marianin. Molemmat veljekset pelasivat NHL:ssä. Marianin ura oli Hall of Fame -tasoa, ja kesti 1309 runkosarjapeliä 19 kauden aikana, sekä sisälsi kolme Stanley Cup -voittoa Chicagon kanssa vuosina 2010, 2013 ja 2015. Marcel pelasi kuusi vuotta NHL:ssä, mutta molemmilla veljeksillä oli myös mittavat urat Slovakian maajoukkueessa. Marian pelasi vuoden 2004 maailmanmestaruuskisoissa isänsä valmennuksessa, ja molemmat veljet pelasivat Frantisekin valmentamana vuosien 2005 ja 2006 MM-kisoissa, samoin kuin Torinon olympialaisissa vuonna 2006.