Jalkapallon, kriketin, rugbyn ja tenniksen hallitsemasta urheilumaasta ponnistaa linjatuomari Danny Beresford. Nurmi- ja massakenttiä enemmän häntä kiehtovat kiekkokaukalon jäiset olosuhteet. 
 
"Mielenkiintoni jääkiekkoa kohtaan sai alkunsa vain menemällä otteluun," hän kertoo. "Vartuin pienessä kylässä Nottinghamin ulkopuolella. Tarjolla oli paljon jalkapalloa, mutta Nottingham Panthers oli suurimpia joukkueita silloisessa Super Leaguessa. Eräänä päivänä perheeni sai liput harjoituskauden otteluun aivan sattumalta. Vastustaja oli muistaakseni Tukholmasta. Siitä lähtien olen ollut koukussa. Kävimme katsomassa uudelleen muutaman pelin, kunnes siitä tuli perheellemme säännöllistä. Siitä alkoi luonnollinen jatkumo. Kerroin vanhemmilleni, etten halua pelata jalkapalloa, vaan jääkiekkoa. Jankkasin heiltä syntymäpäivälahjaksi joko mailaa tai hanskoja. Ne saatuani aloin pelailla pallon kanssa pitkin katuja, kunnes vanhempani antoivat periksi ja sain aloittaa jääkiekon."
 
Katulätkä on tutumpaa Kanadan kaikenkokoisissa kaupungeissa, joten tilanne oli Beresfordin tilanne oli toisenlainen. "Olin ainoa, jolla oli jääkiekkomaila!" hän myötää. "Jotkut lapset käyttivät maahockeymailoja, joku meni maaliin ja antoi minun laukoa palloja häntä kohti. Nottingham Arenalla oli jääkiekkokauppa, josta sain mailan ottelun jälkeen kotimatkalla."
 
Seuraava askel oli pelata oikeassa joukkueessa oikeassa jäähallissa, mutta se ei ollut aivan niin yksinkertaista. "Pelasin Suttonin joukkueessa, joka on Nottinghamiakin lähempänä omaa kylääni," hän jatkaa. "Emme kuitenkaan kahteen ensimmäiseen vuoteen pelanneet peliäkään, me vain harjoittelimme. Yritimme toki yhden pelin verran, jonka hävisimme ehkä 23–0, joten sen jälkeen harjoittelimme ja opettelimme pelaamaan kilpailullisesti."
 
Beresfordin varhaisteinivuodet vierivät koulua käyden ja jääkiekkoa pelaten, mutta valitettavasti kaikki hyväkin loppuu aikanaan. "Pelasin maalissa, ja junioriurani loppuessa ei seurassamme ollut aikuisten edustusjoukkuetta. Tajusin, etten saisi jääkiekosta uraa, mutta halusin pysyä tekemisissä lajin parissa. Silloin isäni ehdotti tuomarointia, josta se sai alkunsa.
 
Uusi intohimo ja uusi harrastus. Beresford oppi peliä tuomarin näkökulmasta, kehittyen joka päivä ja edeten vakuuttavalla tahdilla. "Ensimmäinen pelini oli varmaan 12-vuotiaiden peli, jossa oli kaksi tuomaria. Tuomaripaitani oli minulla mukana autossa, eikä toinen tuomareista saapunutkaan paikalle. Täten minua pyydettiin jäälle. Toki, miksi ei? Minä todella nautin siitä, jonka jälkeen hommat vain etenivät."
 
Tuolloin ei kuitenkaan ollut järjestelmiä tai koulutusta, jotka olisivat ohjanneet Beresfordia. Hän opetteli kaiken itse. "Kun aloitin, ei ollut mitään kunnon järjestelmiä. Sait itsellesi asetellut ottelut noin kuukauden etukäteen. Joku päivä saatoit olla viheltämässä 12-vuotiaita, viikon päästä miesten kolmosdivaria. Oikeaa etenemistä ei ollut, vain silloin tällöin saatoit saada tuomaritarkkailun. Mikäli suoriuduit miesten liigaottelusta hyvin tuomaritarkkailijan valvoessa, sait kiitokseksi lisää miesten liigaotteluita, koska näytit pystyväsi siihen."
 
Tuo vielä toimii matalimmilla tasoilla, mutta niin Beresford ei ole päätynyt MM-jäille. 
 
"Pääsin MM-kisoihin täysin sattumalta," hän kertoi. "Tulin eräänä päivänä työharjoittelustani kotiin, kun puhelimeni soi. Oli keskiviikkoilta. Minun käskettiin ajaa Sheffieldiin tuomaroimaan, jossa yhdellä tuomareista oli migreeni eikä hän kyennyt luistelemaan. Täten suuntasin tien päälle ja pääsin jäälle ensimmäisen erän puolenvälin paikkeilla. En tiennyt tulleeni tuomaroimaan välieräottelua, joka oli varmaan parhaaksi, ja pärjäsin. Olen ollut siitä asti sillä tasolla, 12 vuotta."
 
Vakiinnutettuaan paikkansa kotimaisen liigan tuomarina, Iso-Britannian jääkiekkoliitto kiinnitti Beresfordiin huomiota ja ohjasi tämän isompiin parrasvaloihin. "Aloitin IIHF:n C-lisenssillä juuri Isossa-Britanniassa pelatussa Continental Cupissa, joka oli oikea onnenpotku. Sitten B-lisenssin saatuani pääsin ensimmäiseen IIHF:n turnaukseeni Uudessa-Seelannissa. Vuotta myöhemmin olin Etelä-Afrikassa ja aloin nousta aina eteenpäin."
 
Brittien maajoukkue pelasi ylimmällä MM-tasolla 2019 ensi kertaa sitten vuoden 1994. Noissa kisoissa nähtiin brittiläinen linjatuomari Andy Dalton, joka oli ensimmäinen brittituomari sitten linjamies Matthew Folkan ja päätuomari Moray Hansonin vuonna 2004. Nyt Beresford edustaa maataan Suomessa ensimmäisessä MM-turnauksessa, jossa peli on paljon vauhdikkaampaa kuin Etelä-Afrikassa tai Uudessa-Seelannissa. 
 
"Huomasin jo ensimmäisessä pelissäni tasoeron olevan huikea," Beresford intoilee. "Pelinopeus, pelaajien taitotaso, kaikki oli uskomatonta. Siihen kuitenkin tottui nopeasti. Pelin taso voi olla paljonkin parempi, mutta työsi on aina sama."
 
Vaikka IIHF-tuomarit ovat ammattimaisia ja ottavat tehtävänsä todella tosissaan, ei pelkkä tuomarointi riitä maksamaan laskuja vuoden ympäri. "Vaikka kovasti haluaisinkin asian olevan niin, en tee tätä työkseni. Ammatikseni olen kaasuinsinööri ja putkimies. Tämä vain vie minulta viikonloput, ja jostain mikä alkoi vain harrastuksena, on tullut minulle jotain erityistä."
 
Nyt Beresford elää hetkessä ja unelmaansa eikä mieti tulevia tavoitteita tai unelmia. "On ilo olla täällä, totta kai, mutta yritän lähestyä tätä päivä kerrallaan. Jos mietit liiaksi eteenpäin, saatat luoda itsellesi liikaa paineita, jolloin taas teet virheitä."
 
Mikä vaikuttavinta, hän näkee paikkansa MM-jäillä osana brittiläisen jääkiekon kehitystä. Hän haluaa olla menestyksekäs ja ansaita kollegojensa kunnioituksen, mutta ymmärtää myös olevansa osa suurempaa kokonaisuutta.
 
"Andy Dalton oli Slovakiassa 2019 linjatuomarina, piti oven raollaan meille muille, ja pyrin myös itse samaan. Ja jos en itse ole ensi kerralla mukana, haluan jonkun muun britin olevan. Yritämme kasvattaa peliä kotimaassamme. Maajoukkue tekee oman osansa, ja tukiverkko tuomareille on jo paljon parempi tänä päivänä. Mikäli siis voin hoitaa oman osani ja pitää oven raollaan saaden jonkun muunkin mukaan MM-tasolle, olisi se täydellistä. Sitten minun työni on tehty."