: Vuoden 2023 Kansainvälisen jääkiekkoliiton kunniagalleriaan nimetyille järjestettiin juhlallisuudet Tampereella.
photo: © INTERNATIONAL ICE HOCKEY FEDERATION / ANDREA CARDIN
IIHF:n tämän vuoden kunniagalleriaan nimitetyt edustavat kansainvälisen jääkiekon leveyttä ja loistoa kautta aikojen. Joukossa on uraauurtavia toimitsijoita ja legendaarisia pelaajia 1930-luvulta lähtien aina nykypäiviin asti.
Uraauurtavat naiset
Vuonna 2023 kunniagalleriaan nimettiin kaksi naisjääkiekkoilun uranuurtajaa. Sandra Dombrowski pelasi ensimmäisissä epävirallisissa naisten MM-kisoissa vuonna 1987 ja hänestä tuli ensimmäinen nainen, joka tuomitsi naisten MM-kisojen finaaliottelun vuonna 1992. Lisäksi hänestä tuli myöhemmin ensimmäinen nainen IIHF:n erotuomarikomiteassa.
Koko uransa ajan Dombrowski pyrki helpottamaan naisten ja tyttöjen pääsyä jääkiekon pariin – oman joukkueen perustamisesta lähtien aina valtavaan naistuomareiden määrän lisäykseen IIHF:ssä.
Hänen nimityksensä kunniagalleriaan korostaa asenteiden muuttumista: ”Isäni oli katsomassa erästä tuomitsemaani ottelua ja hänen oli pakko lähteä pois ensimmäisen erän jälkeen, koska hän ei pystynyt kuuntelemaan ympärillään olleiden katsojien kommentteja,” hän muisteli uransa alkuaikoja. Nyt hän on ylpeä nimityksestään IIHF:n kunniagallerian tuomarikategoriaan ensimmäisenä naisena.
Kanadan Caroline Ouellettekin otti paikkansa kunniagalleriassa. Hän voitti neljä olympiakultaa ja 12 MM-mitalia (kuusi kultaa ja kuusi hopeaa).
Lapsena Carolinen unelmana oli pelata Montreal Canadiensissa. Mutta nähdessään Kanadan joukkueen voittavan vuonna 1990 naisten maailmanmestaruuden hän asetti itselleen uuden kunnianhimoisen tavoitteen. ”Vuonna 1990 uudesta unelmastani tuli realismia,” hän sanoi. ”Se oli osoitus roolimallien tärkeydestä.”
Yksi tuon joukkueen suurimmista roolimalleista oli France Montour. ”Francella oli suunnattoman suuri merkitys minun elämässäni,” lisäsi Ouellette. ”Hän haastoi minua tulemaan hyväkuntoisemmaksi ja paremmaksi urheilijaksi.”
”Olin päässyt maajoukkueeseen pelkästään taitojeni ansiosta. Keskusteltuani Francen kanssa päätin kehittyä urheilijana mahdollisimman hyväksi.”
Suuria maalivahteja
Tampereen seremoniassa kunnioitettiin kahta eri aikakauden maalivahtia. Iso-Britannian Jimmy Foster on suurelle yleisölle tuntemattomampi henkilö, mutta 1930-luvulla hän oli kansainvälisen jääkiekon suurnimi. Hänen uransa huippuhetki oli vuonna 1936, kun glasgow’lainen torjui Iso-Britannialle olympiakultaa ja hän on edelleen palkituin maalivahti jääkiekon suurmaiden ulkopuolella.
Hänen lapsenlapsensa Lawrie Denley vastaanotti palkinnon vuonna 1969 Winnipegissä kuolleen Jimmyn puolesta. ”Minulle ja perheelleni tämä on ollut erityinen lahja,” hän sanoi. ”Se on palauttanut mieleen paljon muistoja ja kuljettanut meitä polkuja, joita emme ole kulkeneet pitkään aikaan.”
”Teille Jimmy Foster oli suuri pelaaja. Minulle hän oli uskomaton isoisä. Minun muistoni ovat lapsen näkökulmasta. Muistan miehen, joka oli aina hymyileväinen, kärsivällinen ja optimistinen. Miehen, joka nauroi herkästi ja oli aina valmis leikkimään. Vietimme monta lauantai-iltaa katsoen jääkiekko-otteluita pienestä mustavalko-tv:stä... Päivällisen jälkeen isoisälläni oli tapana ottaa minut seisomaan jalkojensa päällä ja me tanssimme yhdessä valssia olohuoneessa. Hän rakasti tanssia ja hän osasi hypähdellä ja tehdä nopeusharjoituksia kuten ammattilaisnyrkkeilijä. Viisi-kuusivuotiaalle nuo olivat uskomattomia saavutuksia ja siihen aikaan ne tekivät jopa suuremman vaikutuksen kuin nopeiden kiekkojen kiinniottamiset.”
Nykypäivän ranskalainen legenda Cristobal Huet sai paikkansa kunniagalleriaan. Hän oli ensimmäinen ranskalainen Stanley Cup – voittaja ja hän edusti maataan 13 MM-kisoissa – ensimmäisen kerran Tampereella vuonna 1997 ja viimeisen kerran kotijäällään Pariisissa vuonna 2017. Noiden vuosien aikana hän auttoi Ranskaa vakiinnuttamaan paikkansa korkeimmalla sarjatasolla.
”Meidän joukkuehenkemme oli MM-kisoissa aina huipussaan,” hän muisteli. ”Olen todella ylpeä siitä, mitä saimme aikaan.”
”Jääkiekko on aina ollut intohimoni, mutta unelmani oli pelata Grenoblessa ja Ranskan maajoukkueessa enkä haaveillut NHL:stä. Mutta pelit MM-kisoissa veivät minut sinne. Nuo mestaruuskisat olivat upea kokemus. Kenelle tahansa urheilijalle on mahtavaa päästä mittaamaan taitojaan lajin parhaita vastaan ja tärkeintä oli luoda elinikäisiä ystävyyssuhteita joukkuetovereiden kanssa niiden yli 20 vuoden aikana.”
Kansainvälisten pelien inspiroimat
Vuonna 2023 aateloitiin myös kaksi pelaajaa, joille kansainvälinen jääkiekko on toiminut inspiraation ja koulutuksen lähteenä.
Brian Leetch pelasi siinä New York Rangersin joukkueessa, joka voitti Stanley Cupin vuosikymmenten tauon jälkeen. Hän muistaa, miten ja milloin hän alkoi ensi kerran suhtautua vakavasti jääkiekkoon.
”Olin 12- tai 13-vuotias, kun joukkueemme matkusti turnaukseen ja yövyimme hotellissa,” hän muisteli. ”Eräänä iltana vanhemmat ja valmentajat keräsivät meidät hotellihuoneeseen katsomaan yhdessä jääkiekko-ottelua. Se oli Lake Placidin olympiafinaali USA-Neuvostoliitto. Kaikki tietävät, miten peli päättyi ja me heittelimme tyynyjä pitkin huonetta!”
”Siihen aikaan NHL ei ollut minulle edes unelma, mutta kun näin collegeikäisten nuorten pelaavan televisiossa lajia, jota he rakastivat, kaikki muuttui.” Muutaman vuoden kuluessa Leetch pyrki maajoukkueeseen ja hän teki loistavan uran sekä ulkomailla että kotimaassa.
Henrik Zetterbergille kansainvälinen jääkiekko oli ponnahduslauta uralle, jonka aikana hän saavutti kolme maailmanmestaruutta ja voitti harvinaislaatuisesti saman kauden aikana olympiakultaa ja maailmanmestaruuden vuonna 2006.
”Ruotsin maajoukkue oli iso osa kehitystäni,” hän sanoi. ”Pääsin pelaamaan kaksissa MM-kisoissa ja yksissä olympialaisissa ennenkuin muutin Detroitiin. Se antoi minulle uskoa ja luottamusta siihen, että pystyin pelaamaan parhaita vastaan.”
Zetterbergin kansainvälisen uran huippukohta oli tuplakullan vuosi 2006. ”Torinon joukkue kaikkine tähtipelaajineen ei varmasti ollut helpoin valmennettava, mutta Bengt-Åke Gustafsson onnistui siinä.”
”Paluu Tukholmaan olympialaisten ja MM-kisojen jälkeen ja juhlat fanien kanssa on jotain, minkä toivoisin jokaisen ruotsalaisen jääkiekkoilijan kokevan.”
Paikallisia sankareita
Tänä vuonna isäntämaa Suomea edusti kaksi jääkiekkovaikuttajaa. Tamperelainen Kimmo Leinonen sai Paul Loicq – palkinnon ja Kalervo Kummola nimettiin kunniagalleriaan.
Leinonen on jääkiekkovaikuttaja, jolla on vuosikymmenten kokemus suomalaisen ja kansainvälisen jääkiekon rakentajana. Hänellä oli suuri vaikutus IIHF:n kunniagallerian perustamiseen vuonna 1996. Liittyessään nimettyjen joukkoon tänään hän käytti tilaisuutta hyväkseen ja rohkaisi muita maita tutkimaan ja kunnioittamaan omaa jääkiekkohistoriaansa vastaavalla tavalla.
”Ainoastaan 20 maalla on omat kunniagalleriansa,” hän sanoi. ”Rohkaisisin jokaista maata, jolla ei vielä ole omaa galleriaa, perustamaan sellaisen ja tallettamaan maansa jääkiekkohistorian.”
”Ei tarvitse perustaa museota, sillä kunniagalleriaa varten tarvitaan vain seinä, minne voi ripustaa laatat ja jääkiekkohistorianne merkittävien henkilöiden kuvat.”
Kummola olisi voinut olla tämän vuoden kolmas aateloitu maalivahti, mutta hänen joukkuetoverinsa arvostivat hänen johtajuuttaan enemmän kuin hänen torjuntataitojaan. Hän oli vasta 22-vuotias, kun hänet äänestettiin seuransa puheenjohtajaksi vuonna 1967 ja hän aloitti pitkän uransa urheilun johtotehtävissä. Hänen joukkuetoverinsa olivat kaukaa viisaita: Kalervon alaisuudessa Suomi voitti ensimmäisen MM-kultansa vuonna 1995 ja vakiinnutti paikkansa maailman parhaiden jääkiekkomaiden joukossa.
”Minulle merkityksellisin hetki oli ensimmäinen maailmanmestaruutemme Tukholmassa,” hän muisteli. ”Meillä oli ruotsalainen valmentaja Curt Lindström, jonka löysin yökerhosta Münchenissä vuonna 1993!”
”Kiitos Curt. Toit suomalaiseen jääkiekkoon jotain, mitä meiltä puuttui – voittamisen taidon.”
Bibi Torriani – palkinto meni Unkarin Viktor Szeligille, joka pelasi kansainvälistä jääkiekkoa yli 20 vuotta ja nosti unkarilaiset A-sarjaan vuonna 2009. Szelic, joka pelasi seuratasolla oman kotikaupunkinsa Dunaújvárosin joukkueessa ja Ranskan Briançonissa, pohti miten ajat ovat muuttuneet Unkarin jääkiekossa. Hän muisteli ensimmäisiä maajoukkueharjoituksiaan ulkokentällä, missä joukkue luisteli ensin viisi minuuttia ja sitten lapioi vartin verran lunta pois kentältä.
”Ensimmäisenä maajoukkuevuotenani C-sarjassa pelasimme sarjassa säilymisen puolesta,” hän sanoi. ”Vuonna 2009 pelasimme A-sarjassa. Se on uskomaton matka, pääsimme todella pitkälle yhdessä ja pelasimme Unkarin kansainvälisen jääkiekon kartalle.”
”Toivon, että minun kauttani ehkä jokainen, joka oli osa sitä matkaa, voi tuntea tämän palkinnon omakseen. Minä olen vain kapteeni, joka puhuu täällä heidän puolestaan.”
Uraauurtavat naiset
Vuonna 2023 kunniagalleriaan nimettiin kaksi naisjääkiekkoilun uranuurtajaa. Sandra Dombrowski pelasi ensimmäisissä epävirallisissa naisten MM-kisoissa vuonna 1987 ja hänestä tuli ensimmäinen nainen, joka tuomitsi naisten MM-kisojen finaaliottelun vuonna 1992. Lisäksi hänestä tuli myöhemmin ensimmäinen nainen IIHF:n erotuomarikomiteassa.
Koko uransa ajan Dombrowski pyrki helpottamaan naisten ja tyttöjen pääsyä jääkiekon pariin – oman joukkueen perustamisesta lähtien aina valtavaan naistuomareiden määrän lisäykseen IIHF:ssä.
Hänen nimityksensä kunniagalleriaan korostaa asenteiden muuttumista: ”Isäni oli katsomassa erästä tuomitsemaani ottelua ja hänen oli pakko lähteä pois ensimmäisen erän jälkeen, koska hän ei pystynyt kuuntelemaan ympärillään olleiden katsojien kommentteja,” hän muisteli uransa alkuaikoja. Nyt hän on ylpeä nimityksestään IIHF:n kunniagallerian tuomarikategoriaan ensimmäisenä naisena.
Kanadan Caroline Ouellettekin otti paikkansa kunniagalleriassa. Hän voitti neljä olympiakultaa ja 12 MM-mitalia (kuusi kultaa ja kuusi hopeaa).
Lapsena Carolinen unelmana oli pelata Montreal Canadiensissa. Mutta nähdessään Kanadan joukkueen voittavan vuonna 1990 naisten maailmanmestaruuden hän asetti itselleen uuden kunnianhimoisen tavoitteen. ”Vuonna 1990 uudesta unelmastani tuli realismia,” hän sanoi. ”Se oli osoitus roolimallien tärkeydestä.”
Yksi tuon joukkueen suurimmista roolimalleista oli France Montour. ”Francella oli suunnattoman suuri merkitys minun elämässäni,” lisäsi Ouellette. ”Hän haastoi minua tulemaan hyväkuntoisemmaksi ja paremmaksi urheilijaksi.”
”Olin päässyt maajoukkueeseen pelkästään taitojeni ansiosta. Keskusteltuani Francen kanssa päätin kehittyä urheilijana mahdollisimman hyväksi.”
Suuria maalivahteja
Tampereen seremoniassa kunnioitettiin kahta eri aikakauden maalivahtia. Iso-Britannian Jimmy Foster on suurelle yleisölle tuntemattomampi henkilö, mutta 1930-luvulla hän oli kansainvälisen jääkiekon suurnimi. Hänen uransa huippuhetki oli vuonna 1936, kun glasgow’lainen torjui Iso-Britannialle olympiakultaa ja hän on edelleen palkituin maalivahti jääkiekon suurmaiden ulkopuolella.
Hänen lapsenlapsensa Lawrie Denley vastaanotti palkinnon vuonna 1969 Winnipegissä kuolleen Jimmyn puolesta. ”Minulle ja perheelleni tämä on ollut erityinen lahja,” hän sanoi. ”Se on palauttanut mieleen paljon muistoja ja kuljettanut meitä polkuja, joita emme ole kulkeneet pitkään aikaan.”
”Teille Jimmy Foster oli suuri pelaaja. Minulle hän oli uskomaton isoisä. Minun muistoni ovat lapsen näkökulmasta. Muistan miehen, joka oli aina hymyileväinen, kärsivällinen ja optimistinen. Miehen, joka nauroi herkästi ja oli aina valmis leikkimään. Vietimme monta lauantai-iltaa katsoen jääkiekko-otteluita pienestä mustavalko-tv:stä... Päivällisen jälkeen isoisälläni oli tapana ottaa minut seisomaan jalkojensa päällä ja me tanssimme yhdessä valssia olohuoneessa. Hän rakasti tanssia ja hän osasi hypähdellä ja tehdä nopeusharjoituksia kuten ammattilaisnyrkkeilijä. Viisi-kuusivuotiaalle nuo olivat uskomattomia saavutuksia ja siihen aikaan ne tekivät jopa suuremman vaikutuksen kuin nopeiden kiekkojen kiinniottamiset.”
Nykypäivän ranskalainen legenda Cristobal Huet sai paikkansa kunniagalleriaan. Hän oli ensimmäinen ranskalainen Stanley Cup – voittaja ja hän edusti maataan 13 MM-kisoissa – ensimmäisen kerran Tampereella vuonna 1997 ja viimeisen kerran kotijäällään Pariisissa vuonna 2017. Noiden vuosien aikana hän auttoi Ranskaa vakiinnuttamaan paikkansa korkeimmalla sarjatasolla.
”Meidän joukkuehenkemme oli MM-kisoissa aina huipussaan,” hän muisteli. ”Olen todella ylpeä siitä, mitä saimme aikaan.”
”Jääkiekko on aina ollut intohimoni, mutta unelmani oli pelata Grenoblessa ja Ranskan maajoukkueessa enkä haaveillut NHL:stä. Mutta pelit MM-kisoissa veivät minut sinne. Nuo mestaruuskisat olivat upea kokemus. Kenelle tahansa urheilijalle on mahtavaa päästä mittaamaan taitojaan lajin parhaita vastaan ja tärkeintä oli luoda elinikäisiä ystävyyssuhteita joukkuetovereiden kanssa niiden yli 20 vuoden aikana.”
Kansainvälisten pelien inspiroimat
Vuonna 2023 aateloitiin myös kaksi pelaajaa, joille kansainvälinen jääkiekko on toiminut inspiraation ja koulutuksen lähteenä.
Brian Leetch pelasi siinä New York Rangersin joukkueessa, joka voitti Stanley Cupin vuosikymmenten tauon jälkeen. Hän muistaa, miten ja milloin hän alkoi ensi kerran suhtautua vakavasti jääkiekkoon.
”Olin 12- tai 13-vuotias, kun joukkueemme matkusti turnaukseen ja yövyimme hotellissa,” hän muisteli. ”Eräänä iltana vanhemmat ja valmentajat keräsivät meidät hotellihuoneeseen katsomaan yhdessä jääkiekko-ottelua. Se oli Lake Placidin olympiafinaali USA-Neuvostoliitto. Kaikki tietävät, miten peli päättyi ja me heittelimme tyynyjä pitkin huonetta!”
”Siihen aikaan NHL ei ollut minulle edes unelma, mutta kun näin collegeikäisten nuorten pelaavan televisiossa lajia, jota he rakastivat, kaikki muuttui.” Muutaman vuoden kuluessa Leetch pyrki maajoukkueeseen ja hän teki loistavan uran sekä ulkomailla että kotimaassa.
Henrik Zetterbergille kansainvälinen jääkiekko oli ponnahduslauta uralle, jonka aikana hän saavutti kolme maailmanmestaruutta ja voitti harvinaislaatuisesti saman kauden aikana olympiakultaa ja maailmanmestaruuden vuonna 2006.
”Ruotsin maajoukkue oli iso osa kehitystäni,” hän sanoi. ”Pääsin pelaamaan kaksissa MM-kisoissa ja yksissä olympialaisissa ennenkuin muutin Detroitiin. Se antoi minulle uskoa ja luottamusta siihen, että pystyin pelaamaan parhaita vastaan.”
Zetterbergin kansainvälisen uran huippukohta oli tuplakullan vuosi 2006. ”Torinon joukkue kaikkine tähtipelaajineen ei varmasti ollut helpoin valmennettava, mutta Bengt-Åke Gustafsson onnistui siinä.”
”Paluu Tukholmaan olympialaisten ja MM-kisojen jälkeen ja juhlat fanien kanssa on jotain, minkä toivoisin jokaisen ruotsalaisen jääkiekkoilijan kokevan.”
Paikallisia sankareita
Tänä vuonna isäntämaa Suomea edusti kaksi jääkiekkovaikuttajaa. Tamperelainen Kimmo Leinonen sai Paul Loicq – palkinnon ja Kalervo Kummola nimettiin kunniagalleriaan.
Leinonen on jääkiekkovaikuttaja, jolla on vuosikymmenten kokemus suomalaisen ja kansainvälisen jääkiekon rakentajana. Hänellä oli suuri vaikutus IIHF:n kunniagallerian perustamiseen vuonna 1996. Liittyessään nimettyjen joukkoon tänään hän käytti tilaisuutta hyväkseen ja rohkaisi muita maita tutkimaan ja kunnioittamaan omaa jääkiekkohistoriaansa vastaavalla tavalla.
”Ainoastaan 20 maalla on omat kunniagalleriansa,” hän sanoi. ”Rohkaisisin jokaista maata, jolla ei vielä ole omaa galleriaa, perustamaan sellaisen ja tallettamaan maansa jääkiekkohistorian.”
”Ei tarvitse perustaa museota, sillä kunniagalleriaa varten tarvitaan vain seinä, minne voi ripustaa laatat ja jääkiekkohistorianne merkittävien henkilöiden kuvat.”
Kummola olisi voinut olla tämän vuoden kolmas aateloitu maalivahti, mutta hänen joukkuetoverinsa arvostivat hänen johtajuuttaan enemmän kuin hänen torjuntataitojaan. Hän oli vasta 22-vuotias, kun hänet äänestettiin seuransa puheenjohtajaksi vuonna 1967 ja hän aloitti pitkän uransa urheilun johtotehtävissä. Hänen joukkuetoverinsa olivat kaukaa viisaita: Kalervon alaisuudessa Suomi voitti ensimmäisen MM-kultansa vuonna 1995 ja vakiinnutti paikkansa maailman parhaiden jääkiekkomaiden joukossa.
”Minulle merkityksellisin hetki oli ensimmäinen maailmanmestaruutemme Tukholmassa,” hän muisteli. ”Meillä oli ruotsalainen valmentaja Curt Lindström, jonka löysin yökerhosta Münchenissä vuonna 1993!”
”Kiitos Curt. Toit suomalaiseen jääkiekkoon jotain, mitä meiltä puuttui – voittamisen taidon.”
Bibi Torriani – palkinto meni Unkarin Viktor Szeligille, joka pelasi kansainvälistä jääkiekkoa yli 20 vuotta ja nosti unkarilaiset A-sarjaan vuonna 2009. Szelic, joka pelasi seuratasolla oman kotikaupunkinsa Dunaújvárosin joukkueessa ja Ranskan Briançonissa, pohti miten ajat ovat muuttuneet Unkarin jääkiekossa. Hän muisteli ensimmäisiä maajoukkueharjoituksiaan ulkokentällä, missä joukkue luisteli ensin viisi minuuttia ja sitten lapioi vartin verran lunta pois kentältä.
”Ensimmäisenä maajoukkuevuotenani C-sarjassa pelasimme sarjassa säilymisen puolesta,” hän sanoi. ”Vuonna 2009 pelasimme A-sarjassa. Se on uskomaton matka, pääsimme todella pitkälle yhdessä ja pelasimme Unkarin kansainvälisen jääkiekon kartalle.”
”Toivon, että minun kauttani ehkä jokainen, joka oli osa sitä matkaa, voi tuntea tämän palkinnon omakseen. Minä olen vain kapteeni, joka puhuu täällä heidän puolestaan.”