Jääkiekko on laji, joka paitsi kunnioittaa perinteitään ja historiaansa, myös kehittyy jatkuvasti. Jälkimmäisen kohdalla IIHF on ottanut käyttöönsä kiekon ja pelaajien seurannan. Se on mullistanut tavan, jolla lajia esitetään ja selitetään sekä faneille areenalla että kotona television katsojille.

Tästä teknologiasta kerätty tieto on omalaatuista, informatiivista, valaisevaa sekä tärkeää. Mutta herää kysymys: Kuinka se toimii? Seurannan konsepti voi olla helppo tajuta, mutta sen teknologia on kaikkea muuta kuin helppoa.

”IIHF-pelaajan ja kiekon seurantajärjestelmä koostuvat kiekosta, sen sisälle asennetusta sirusta, pelaajan olkapääsuojukseen kiinnitettävästi seurantalaitteesta, sekä areenan antennista, joka vastaanottaa datan”, selittää IIHF:n urheilujohtaja Christian Hofstetter. ”Antenni hyödyntää Bluetooth-teknologiaa. Niitä on sijoitettu ympäri kaukaloa, joten ne eivät nappaa tietoa enää, jos kiekko lentää katsomoon.”

Tämä osa on yksinkertainen. Seurantalaitteet asennetaan kiekkoon ja pelaajan olkapääsuojukseen... Mutta mitä seuraavaksi?

”Siru näyttää kiekon liikkeet ja sijoitukset jäällä koko ajan, joten on tärkeää ettei pelin tuomareilla ole muita kiekkoja taskussaan”, Hofstetter jatkaa. ”Siru seuraa laukauksen nopeutta, syöttöjä pelaajien välillä ja kiekon kulkemaa matkaa. Pelaajista kerätty informaatio on samankaltaista – luisteltua matkaa, jääaikaa, ja tietysti tietoa siitä milloin pelaaja laukoo tai syöttää.”

Saksassa järjestetyt miesten U18-kisat toimivat IIHF:n pilottiprojektina uudelle teknologialle. Kokeilu onnistui niin hyvin, että sitä käytettiin kaikissa huipputason turnauksissa kuluvalla kaudella, joka huipentui miesten MM-kisoihin Riiassa ja Tampereella.

”Pyrimme aina käyttämään uutta ja innovatiivista teknologiaa tehdäksemme pelistä helposti ymmärrettävän”, Hofstetter lisää. ”Lajimme on nopea. Kaikki eivät nää mitä jäällä tapahtuu, joten tämä on keino tuoda laji lähemmäs katsojia, näyttää heille miten homma toimii ja auttaa heitä ymmärtämään peliä paremmin. Tiedot ovat näkyvillä verkkosivuillamme sekä sosiaalisen median kanavissamme, mutta niitä käytetään myös tv-lähetyksissä, jotta pelistä tulisi eläväisempi ja mielenkiintoisempi. Myös joukkueet voivat käyttää dataa kehittääkseen pelaajia sekä yksilöinä, että joukkueena. Pyrimme jatkuvasti löytämään uusia tapoja parantaa ja esittää lajiamme, ja tämä data on arvokas työkalu siihen.”

IIHF ei ole yksin uusien hankkeiden kanssa. Seurantajärjestelmää käytetään myös Suomen Liigassa, DEL:ssä Saksassa ja joissakin Sveitsin joukkueissa. ”Se on ehkä kiinnostavampaa meille IIHF:ssä, koska voimme käyttää tietoja vertaillaksemme pelaajia ja joukkueita ympäri maailman”, Hofstetter väittää.

Siinä juttu isossa mittakaavassa, mutta entä tekninen puoli, joka selittää miten nämä pienet laitteet toimivat?

No, siru ja seurantalaite lähettävät sijaintinsa – x, y ja z-koordinaattinsa – 20 millisekunnin välein, joten dataa kertyy valtava määrä. Kun näkee pelaajat, jotka ovat jäällä, saa hyvän käsityksen heidän paikoistaan ja on selvää, kenellä kiekko on.

Lisäksi tietoa kerätään kiekon keskimääräisestä vauhdista, matkasta, jonka kukin pelaaja on luistellut sekä matkasta, jonka kiekko on kokonaisuudessaan kulkenut. IIHF seuraa myös kiekonhallinta-aikaa, joten tiedoista voi nähdä, kenellä kiekko on ollut pisimpään. Sitten tämä kaikki voidaan jakaa pelaajien kesken. Nähtävissä on myös jokaisen vaihdon pituus ja se, ketkä olivat jäällä samaan aikaan.

Kun kiekko lentää katsomoon, se pystytään teknologian avulla paikantamaan helposti. Seurantajärjestelmä toimii matala-energisellä Bluetooth-yhteydellä. Rakennuksen suljettuun verkkoon on kytketty paikantimia, ja niin kauan kuin nämä paikantimet vastaanottavat viestejä seurantalaitteilta (eli kunhan ne ovat näköyhteydessä), pelaajat ja kiekot voidaan paikantaa.

Paikannus heikkenee jopa areenan sisällä, mitä kauemmaksi jäästä menee. Esimerkiksi joukkueiden pukuhuoneesta kiekkoa ei enää löytynyt. Tunnisteiden alhainen energiantarve tarkoittaa sitä, että niiden akut kestävät erittäin pitkään. Täyteen ladattu kiekko voikin olla areenalla kantaman sisällä todennäköisesti jopa kolme-neljä vuotta.

Katsojille, jotka ovat huomanneet linjatuomareiden vaihtavan kiekkoja toistuvasti otteluiden aikana, tämä ei koske niinkään seurantajärjestelmää, vaan ”jäädytettyä kiekkomenetelmää”, joka on määritetty IIHF:n urheilusäännöissä. Kiekot jäädytetään -10 asteeseen, ja uusi kiekko laitetaan peliin yleensä kahden peliminuutin välein.

Vaikka IIHF jakaa mielellään seurantajärjestelmästä mahdollisimman paljon tietoa, on yksi asia jota ei voida jakaa. Kukaan ei tiedä, miten siru asennetaan kiekon sisään. Se on tarkoin varjeltu salaisuus. Jokainen kiekko kuitenkin punnitaan ja tasapainotetaan sen varmistamiseksi, että se täyttää IIHF:n asettamat standardit kiekkovaatimukset.

Aivan kuten mikä tahansa vanhanajan kiekko, seurantakiekkoa on lähes mahdoton tuhota. Se ei hajoa tai halkea. Lisäksi IIHF poistaa käytöstä vanhat kiekot, joissa näkyy vaurioita. Sirut voivat vahingoittua, mutta jokaisesta kiekosta, jota on tarkoitus käyttää tiettynä pelipäivänä, testataan aamulla akun kunto.

Kiekot, jossa akkua on alle 25 prosenttia, poistetaan varastosta varatoimenpiteenä. Alle viisi prosenttia kiekkojen kokonaisvarastosta poistetaan heikon akun kunnon takia miesten MM-kisoista, ja ehkä kaksi tai kolme kiekkoa lakkaavat toimimasta 64 ottelun aikana. IIHF:n IT-henkilöt tietävät heti, kun kiekko ei enää lähetä tietoja, ja vaihtavat sen seuraavan pelikatkon yhteydessä.

Siinäpä se, IIHF:n kehittyneen kiekon ja pelaajien seurantajärjestelmän A ja O. Teknologia, josta fanit nauttivat, ja jota joukkueet käyttävät kehittyäkseen.